”Lastenteatteri” on Goethen Italian-matkapäiväkirjan inspiroiman Great Lengths 2020 -viestintäkampanjan viides jakso.
Tämä jakso esittelee Dolce Vita -elämäntyylin riemukasta ja leikkisää puolta, jota kaksi naismatkailijoista lähtee tutkimaan ainutlaatuisen palermolaisen taidenäyttämön kautta: lastenteatterin, joka on hyväksytty UNESCON aineettoman kulttuuriperinnön luetteloon.
Nukketeatteri on toiminut hauskana tapana opettaa niin lapsia kuin aikuisiakin jo pitkään ennen julkisten koulujen perustamista. Perinne alkoi 1800-luvulla, jolloin teatterissa esitettiin tarinoita roistoista ja pyhimyksistä, Shakespearen draamoja sekä ennen kaikkea Ludovico Arioston eeppiseen runoon ”Orlando Furioso” perustuvia kertomuksia Ranskan ritareista.
Realismia, fantasiaa, tragediaa ja komediaa yhdistelevä teatteri, joka tunnetaan italiaksi nimellä ”Opera dei Pupi”, opettaa yleisölle sisilialaisia arvoja, kuten ritarillisuutta, kunnian tuntoa, heikkojen puolustamista sekä rajattoman rakkauden ensiarvoista tärkeyttä.
Kirjallisten arvojen lisäksi teatteri on myös arvokas esimerkki alati harvinaistuvasta käsityötaidosta. Nuket valmistetaan yhä käsin: jokaisen nuken metallihaarniskan valmistukseen tarvitaan kuukauden työ.
Kukin nukke, tai ’pupo’, on täysin yksilöllinen puukäsityökappale.
Niitä valmistetaan myös tilauksesta ja niiden arvo on yli 1000 euroa.
Palermon nukeilla on yhteys kaupungin eri sukuihin. Great Lengthsin tuotantoa esittäneen teatterin
omistaa Franco Cuticchio, joka on nukketeatterin esittäjä jo kolmannessa sukupolvessa (Franco näkyy myös nukkejen valmistusta esittelevällä videolla).
Tämän jakson päähenkilö on Agatha, räiskyvän personaalinen malli ja näyttelijä.
Hän astuu itse pikkunäyttämölle ja alkaa esittää vitsejä haitarin säestyksellä, joka kuuluu edelleen olennaisena osana esitysten taustamusiikkiin.
Hänen rento, raikas ja lyhyt kihara hiustyylinsä otsahiuksilla on helppohoitoinen, hauska ja kätevä. Lisäksi se näyttää erilaisen tavan käyttää hiuspidennyksiä: pituuden sijaan
niillä voidaan luoda myös täyteläisen luonnollista tuuheutta, etenkin päälaelle. Luonnollisuus on avainsana myös Agathan värivaihtoehdossa.
Lämpimän intensiivinen suklaan sävy saatiin aikaan 03-värisillä GL Pre-Bonded -pidennyksillä, pituus 12”.